Kansainvälisen yhteistyön ohjelma
(Hyväksytty puoluekokouksessa
16.7.2006)
Euroopan Unionin hallitseva ja Unionille laaditun
perustuslain mukaan ainoa hyväksytty ideologia on rajoittamattomaan vapaaseen
kilpailuun ja pääomien rajoittamattomaan valtaan perustuva kapitalismi. Se on
käytännössä johtanut suurimpien pääomien omistajien ylivaltaan ja siihen, että
suurimmat yritykset ovat joko tuhonneet tai ostaneet pienemmät yritykset tai
alistaneet ne itsestään riippuvaisiksi. EU:ssa vallitsevan kapitalismin oloissa
johtavat puolueet ja poliittisten päätösten tekijät ovat alistuneet raha- ja
pääomavallan nöyrinä käskyläisinä toteuttamaan sen vaatimaa ja sen etujen
mukaista oikeistolaista yhteiskuntapolitiikkaa.
Itsenäisyyspuolue on
perustettu puolustamaan Suomen kansan oikeutta valtiolliseen itsenäisyyteen,
kansalaisten yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuutta sekä
heikoimpien tukemisen ensisijaisuutta korostavaan terveeseen ja
kansanvaltaiseen sosiaaliseen markkinatalouteen. Tämä kansanvaltaan ja
yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen nojaava sosiaalinen markkinatalous,
jonka raha- ja pääomavallan hallitsema EU ja sitä tukevat puolueet ovat
hylänneet, on otettava sekä suomalaisen yhteiskuntapolitiikan että
kansainvälisen taloudellisen ja poliittisen yhteistyön perustaksi.
Suomen
liittäminen EU:hun on tehnyt maastamme Unionin epäitsenäisen osa-alueen, jolla
ei EU-sidonnaisuutensa vuoksi ole enää kansainvälistä toimintavapautta.
EU:ssa Suomi on sidottu myös sen lisääntyvään militarisointiin ja
osallistumiseen kansainvälisiin kiistoihin.
Itsenäisyyspuolue pitää
kansamme edun ja tulevaisuuden kannalta välttämättömänä, että maallemme
palautetaan talous-, raha-, kauppa-, ulko- ja turvallisuuspoliittinen
itsemääräämisoikeus. Vasta tämän, menetetyn valtiollisen itsenäisyytensä,
palauttamisen jälkeen Suomella on mahdollisuus pysyä erossa kansainvälisistä
selkkauksista ja edistää omalta osaltaan kaikkia osapuolia ja koko maailman
rauhaa palvelevaa kansainvälistä yhteistyötä.
Suomen valtiojohto antaa
omien toimiensa seurauksia peitelläkseen totuuden vastaisen kuvan Euroopan
Unionista ja maamme asemasta siinä väittäessään, että Unioni on itsenäisten
valtioiden muka tasa-arvoinen yhteistyöelin. EU:n päätöksiin alistetut jäsenmaat
eivät ole itsenäisiä eivätkä tasa-arvoisia. Pienten jäsenmaiden ääniosuus
Unionissa on vähäinen murto-osa suurten jäsenmaiden ääniosuudesta.
Todellisuudessa Suomi ei voi Unionissa vaikuttaa sen päätöksiin eikä voi enää
lainkaan osallistua itsenäisenä toimijana maailman laajuiseen kansainväliseen
yhteistyöhön. Maallamme ei ole enää tosiasiallisesti omaa itsenäistä ulko-
turvallisuus- eikä ulkomaankauppapolitiikkaa. Niistä samoin kuin useimpien
maassamme voimaan tulevien uusien, kansalaisten elämää säätelevien lakien
sisällöstä määrää Euroopan Unioni, jossa Suomi muiden pienten jäsenmaiden
tavoin on todellista vaikutusvaltaa vailla olevan yhtiömiehen asemassa
Ainoa
oikea johtopäätös tässä tilanteessa on EU:sta irtaantuminen ja suhteiden
järjestäminen sen kanssa erillisellä sopimuksella, jonka lähtökohtana on maamme
itsemääräämisoikeus ja valtiollinen itsenäisyys sekä pääsääntöisesti
vapaakauppaan perustuva taloudellinen yhteistyö.
EU:sta irtaantumiseen
riittää päätös, jonka eduskunta tekee yksinkertaisella enemmistöllä. Tätäkään ei
valtiovallan taholta ole kerrottu kansalaisille, vaikka Suomen ja EU:n välisten
suhteiden juridiikkaa selvittänyt Seppo Tiitisen johtama komitea kirjasi sen
mietintöönsä vuonna 1994. Komitea nimittäin totesi, että kun EU:hun
liittymisestä ei päätetä eduskunnassa perustuslain säätämisjärjestyksen
vaatimalla määräenemmistöllä, siitä voidaan erota eduskunnan yksinkertaisella
enemmistöllä tekemällä päätöksellä.
Näin ollen on äärimmäisen tärkeää, että
ne kansalaiset, jotka haluavat palauttaa maallemme itsemääräämisoikeuden ja
valtiollisen itsenäisyyden, äänestävät eduskuntavaaleissa vain sellaisten
puolueiden ehdokkaita, jotka ovat ohjelmassaan sitoutuneet toimimaan
parlamentaarisin keinoin tapahtuvan EU:sta irtaantumisen ja maamme valtiollisen
itsenäisyyden palauttamisen puolesta.
Kun tämä tavoite on toteutettu, on
maamme kansainväliset suhteet järjestettävä seuraavien periaatteiden mukaisesti:
Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön oman perustuslakinsa
mukaisena todella itsenäisenä ja riippumattomana tasavaltana, jossa ylin valta,
valtiovalta, kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut
eduskunta.
Suomi toimii kansainvälisessä yhteisössä puolueettomana maana
harjoittaen aktiivista puolueettomuuspolitiikkaa, joka perustuu itsenäiseen
ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan sekä hyvien ja tasa-arvoisten
suhteiden rakentamiseen kaikkien maiden kanssa.
Suhteet EU:hun ja muihin
valtioihin järjestetään aikaisempien edelleen voimassaolevien vapaakauppa- ja
yhteistyösopimusten pohjalta.
Kun Suomi voi itse päättää
ulkopolitiikastaan, avautuvat EU-jäsenyyden estämät mahdollisuudet esim.
Barentsin meren öljy- ja maakaasuvaroja hyödyntävään taloudelliseen yhteistyöhön
Venäjän kanssa.
Maailmanpolitiikassa on syntymässä jo olemassa olevien
lisäksi uusia kansainvälistä jännitystä aiheuttavia ristiriitoja ja
kahtiajakoja, joissa osapuolina ovat mm. Venäjä, Kiina ja eräät muut Aasian
maat, Yhdysvallat ja Euroopan Unioni. Itsenäisenä ja puolueettomana maana
Suomella on mahdollisuus pysyä näiden ristiriitojen ja kahtiajakojen
synnyttämien selkkausten, kriisien sekä kauppasotien ulkopuolella ja toimia
aktiivisesti YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä yhteistyötä ja
rauhaa rakentavaa sovinnollisuutta edistävien ratkaisujen
aikaansaamiseksi.