itsenäisyyspuolue

självständighetspartiet

2010-03-01

Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelmaluonnos 2011

1. Suomi pärjää paremmin itsenäisenä EU:n ulkopuolella

Oma päätösvalta tarvitaan hyvinvoinnin ja aidon demokratian perustaksi. Siksi suurten EU-maiden ja suuryritysten johtamasta EU:sta on erottava. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, mitä emme olisi saaneet tai saisi EU:n ulkopuolella.

 

2. Sitovat kansanäänestykset käyttöön

Kunnallisella ja valtiollisella tasolla on otettava käyttöön sitovat kansanäänestykset. Sellainen on järjestettävä, kun vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista niin vaatii. Perustuslakituomioistuimen perustamisella parannetaan kansalaisten oikeusturvaa.  

 

3. Oma raha ja keskuspankki

Suomi ei tarvitse ulkomaista velkaa kun sillä on oma raha ja keskuspankki. Näin voidaan turvata tasapainoinen taloudellinen kehitys ja päättää kotimaassa, mihin rahoitusta suunnataan. 

 

4. Nato-jäsenyys on torjuttava

Sotilaallinen liittoutuminen on tuhoisaa Suomelle. Suomen turva on Sveitsin-mallisessa  puolueettomuuspolitiikassa erossa Natosta ja EU:n sotilasliittokehityksestä.

Suomen armeija on varustettava vain puolustusasein. Puolueeton, EU:sta irtautunut Suomi voi luoda hyvät suhteet kaikkiin maihin sekä toimia välittäjänä ja sovittelijana maailman kriiseissä.

 

5. Peruspalvelut on turvattava kaikille

Terveydenhoitoa ja muita peruspalveluja lamauttava kriisi on korjattavissa vain hallituksen ja eduskunnan päätöksillä. Valtion on maksettava kunnille niiden tarvitsemat riittävät valtionosuudet. Jotta tämä on mahdollista ja jotta Suomessa voidaan toteuttaa inhimillistä ja oikeudenmukaista politiikkaa, on palautettava maamme itsenäinen päätösvalta. Se tapahtuu irtautumalla EU:n määräysvallasta eduskunnan päätöksellä.

 

6. On siirryttävä kotimaiseen uusiutuvaan energiaan

Ydinvoiman rakentamisesta on luovuttava. Kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin perustuva energiantuotanto on maamme kokonaisedun mukaista ja parasta turvallisuuden, työllisyyden, omavaraisuuden, huoltovarmuuden, ympäristön ja myös talouden kannalta.

Näin toimien Suomi on myös omalta osaltaan mukana ilmaston muutoksen torjumisessa.

 

7. Perustulo + verotus ja tulonjako oikeudenmukaisemmaksi

On luotava perustulojärjestelmä, joka rohkaisee toimeliaisuuteen ja turvaa kohtuullisen toimeentulon kaikissa elämän tilanteissa. Alle 1000 euron kuukausitulot on tehtävä verovapaiksi. Pääomatuloja on verotettava progressiivisesti, eli suuria pääomatuloja nykyistä enemmän. Eläkekatto on toteutettava.

    Kenenkään käteen jäävän tulon ei tarvitse olla enemmän kuin 10-kertainen pienimpään tuloon verrattuna. Tulojen tasaus voidaan hoitaa veroprogressiolla.   

 

8. Työttömyyteen on vastattava tosissaan

Työn tarjoamisen helpottamiseksi on nykyiset työn sivukulut poistettava ja korvattava tuotannon jalostusarvon perusteella perittävällä maksulla. Näin helpotetaan työvoimavaltaisten yritysten asemaa suhteessa automaatiotuotantoon. Yritystoiminnan  aloittamista ja pienyrittäjiä on autettava nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alaraja 100 000 euron liikevaihtoon.

    Julkisen vallan eli valtion ja kuntien on huolehdittava siitä, että kaikki työttömät saavat työtä. Sitä varten on luotava uusi työllistämistukijärjestelmä.

   Työllisyyden parantamiseksi ja työssä jaksamisen lisäämiseksi on tavoitteeksi otettava neljän päivän työviikko.

 

 9. Puhdas kotimainen ruoka on perusoikeus

EU:n ulkopuolella voidaan turvata kotimaisen ruuan tuotanto, torjua geenimuunnellun  ruuan tulo Suomeen ja vaatia ruokaan alkuperämerkinnät.

 

10. Maahanmuuttoon oikeutta ja kohtuutta

Jokaisella valtiolla tulee olla ensisijainen vastuu omista kansalaisistaan. Laaja   maastamuutto tuhoaa yhteiskunnan tulevaisuutta, jos nuoret ja koulutetut muuttavat pois. Myös Suomessa on ensisijaisesti työllistettävä omat kansalaiset.        

   Maahanmuuttopolitiikan on perustuttava siihen, että siirtolaiset tulevat tänne   hankkiakseen omalla työllään toimeentulonsa ja integroituakseen suomalaiseen  yhteiskuntaan. Maahanmuuttajien integroitumisen helpottamiseksi ja syrjäytymisen  estämiseksi on heille järjestettävää suomen kielen sekä suomalaisen tapa- ja muun  kulttuurin opetusta lisättävä.
    Suomen on osallistuttava YK:n edellyttämällä tavalla kansainväliseen yhteistyöhön kehitysmaissa vallitsevan köyhyyden poistamiseksi ja pakolaisongelmien ratkaisemiseksi. Maamme on toimittava pakolaispolitiikassa kansainvälisten sopimusten mukaisesti ja itsenäisesti.

11. Kasvun sijasta tavoitteeksi tasapaino ihmisen ja luonnon välillä      

Jatkuvan talouskasvun tavoittelu on vahingollista, koska se tuhoaa peruuttamattomasti luonnonvaraperustaa. Jatkuvan kasvun asemesta on keskeiseksi tavoitteeksi otettava ekologisesti kestävä kehitys ja tasapaino. Niille rakentuva talous koituu kansalaisten, koko ihmiskunnan ja luonnon hyväksi.
    Käsitys, että jatkuva talouskasvu on ratkaisu suurtyöttömyyteen, on virheellinen. Se ei vähennä työttömyyttä, vaan lisää sitä silloin, kun kasvu perustuu tuotannon tehostamiseen ja automatisointiin
.

   

12. Demokratia syntyy keskustelusta

Hyvin voiva yhteiskunta voidaan rakentaa pyrkimällä oikeudenmukaisuuteen ja aidon demokratian, kansanvallan toteuttamiseen. Kansalaisilla on oma vastuunsa yhteiskunnasta ja sen kehittymisestä. Demokratian edellytys on avoin julkinen keskustelu. Keskustelu myös vahvistaa ihmisten sisäistä itsenäisyyttä.