itsenäisyyspuolue

självständighetspartiet

2010-02-22

Erotaan Eu:sta vaiko Soini ministeriksi

3ei50m9tqlkce8uo.jpgPerussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on jo keksinyt vaalilauseen seuraaviin eduskuntavaaleihin. Se on vain kaksi sanaa, Soini sisäministeriksi, kertoi Aamulehti 14.2.2010. Siihen siis perussuomalaisten ideologia tiivistyy.

Soini käyttäytyy, kuten on ennustettu. Otsikolla Soini bluffaa itseään ministeriksi, kirjoitin Keskipohjanmaassa 4.6.09 ja jatkoin samasta teemasta seuraavan päivän lehdessä. Olin varoitellut kyllä jo aiemminkin (Keskipohjanmaa 14.11.08 ja 20.11.08).

EU-vaalien alla ja jälkeen viime vuonna Soini ilmoitti, että eivät he halua EU:sta erota. Kriittiset iskulauseet ovat siis hämäystä, mutta varmaan Soini tulee jälleen haukkumaan EU:ta rehevästi ennen seuraavia vaaleja. Soini on myös ilmoittanut kannattavansa Nato-jäsenyyttä. "Timo Soinin mielipiteet sopivat siis erinomaisesti seuraavien eduskuntavaalien jälkeiseen
Suomen hallitukseen" (Keskipohjanmaa 4.6.09).
"Valtamediakaan ei näytä häntä enää pelkäävän
(Keskipohjanmaa 14.11.08).

Jo syksyllä 2007 oli havaittavissa, että Soinista oli tullut valtamedian lemmikki. Silloin hälytyskellot alkoivat soida, sillä varsinaisesta vaihtoehdosta harjoitetulle politiikalle eli Itsenäisyyspuolueesta (IPU) media vaikenee. Ei siis ollut kysymys siitä, että media olisi halunnut virittää yhteiskunnallista keskustelua tai toisinajattelua. Median tehtävähän onkin nykyisin ihmisten tyhmentäminen. Niinpä äänestäessään Perussuomalaisia on nyt sama kuin äänestäisi Keskustaa, Kokoomusta tai SDP:tä.

Nykyisiin suurpuuolueisiin kriittisesti suhtautuvalla äänestäjällä on siis valittavanaan kaksi vaihtoehtoa. Hän voi äänestää EU:sta eroamisen puolesta tai hän voi äänestää Soinia ministeriksi. Jotkut kunnanvaltuutetut mm. Juankoskella, Mäntsälässä ja Nummi-Pusulassa ovat jo tehneet valintansa ja siirtyneet Itsenäisyyspuolueen jäseniksi.

Unohdetulla kansalla on ollut kautta historiansa erikoislaatuinen herratuuri. Se johtunee siitä, että ihaillaan suuria johtajia ja johtajalle annetaan kaikki valta. Niinpä lopulta hänen tarvitsee ajatella vain itseään.

Mauri Nygård
Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja